Olen nyt jo ehtinyt toisen kirjan loppuun, ja samalla siihen kohtaan, missä alun perin kolmessa osassa julkaistun tarun ensimmäinen nide, Sormuksen ritarit päättyy. Muistan että poikavuosinani, kun aina kerran kahteen viikkoon kannoin kirjastoautosta sylillisen kirjoja, luin samaa tahtia ja nopempaakin.
Käsieni läpi kulkivat jatkuvana virtana Edgar Rice Burroughsit, Zane Greyt, Jules Vernet, Isaac Asimovit, Brian Aldissit, Ursula K. Leguinit, Philip K. Dickit, Arthur C. Clarket, Greg Bearit, Frederik Pohlit, Michael Moorcockit, Frank Herbertit, Robert A. Heinleinit, Arkady ja Boris Strugatsgit, Robert E. Howardit, William Gibsonit, Holdstockit, Weiss&Hicmannit, jne.
Vartuin hyvin yksinäisenä ja siihen tilaan helposti aina luiskahdan nykyäänkin, ellen tietoisesti taistele vastaan, vaikken ole luonnoltani introvertti. Kirjat olivat pakopaikkani vuoroin traumaattisesta, vuoroin tylsästä lapsuudestani. Ne olivat minun turvani ja salainen maailmani, minne eivät perhehelvetti, kyräilevät ja ilkkuvat kyläläiset eivätkä koulukiusaajat yltäneet.
Kirjat ja myös metsissä samoilu. Rakastin vaaroja, jänkiä ja metsiä. Kuusimetsiä, mäntykankaita, lehtoja, rämeitä, vittikoita. Kiviroomiot, vanha tervahauta, tupasvillat, kevättalvinen pihkan kerääminen, tulitikkuleikit, puskainen jokivarsi, saajot, kurut, tiaiset, peipot, varikset, kuikat, pitkin kesäöitä laulavat surumieliset kuikat, lekottelevat piekanat, säikäyttäen yhtäkkiä lentoon lähtevät teeret, koppelot ja metsot, ovelina ja tutkakaulaisina lymyilevät pyynpoikueet, pikkukuovit, isokuovit ja hirvien ja porojen jäljet ja 35 vuoden takaiset polut ja reitit palautuvat mieleeni kuin olisi kävellyt niitä eilen.
Muuta mielipuuhaani 80-luvun Perä-Pohjolassa olivat mopolla ajelu metsäteitä pitkin ja puissa kiipeily. Lähin huoltoasema oli 4 kilometrin päässä ja lähimmät kaupat 10 kilometrin päässä. Naapurissa kävi viikoittain K.I. Eeron myymäläauto (en muista oliko nimi enne), josta voi ostaa karkkituusin tai suklaapatukan jos sattui olemaan rahaa. Olin ehkä kuitenkin tavallani onnekas, sillä ikätoverini (sikäli kuin heistä tiesin) harrastivat samaan aikaan lähinnä mehukattikiljua, serkkujensa kauloihin fritsujen imeskelyä, uskonnollista ja tavallista ahdasmielisyyttä sekä maatöitä traktorilla.
(Tähän aikaan siis pyöräilykypäristä ei kai oltu kuultukaan, videolaitteita vuokrattiin R-kioskilta, kauppoihin voi kävellä puukko vyöllään, televisiossa oli kaksi ja puoli kanavaa ja radiosta voi hyvällä tuurilla onnistua kuulemaan Kantrispagettia, Route 66:sta, Lohikäärmepuuta tai Avaruusromua. Lukeminen oli akkojen hommaa, niinkuin kaikki muukin mielikuvitushöpötys. Internettiä ei ollut, mutta BBS:siin saattoi päästä modeemilla joka vinkui ja kurnutti kuin nariseva ja vieterillä kiinni paukahtava ovi.)
Mutta asiaan palatakseni, minun on pakko hidastaa nyt lukemista, sillä huomaan etten ehdi ajatella ja sisäistää lukemaani kunnolla. En malttanut pysähtyä viipyilemään Lothlórieniin sormuksen ritareiden kanssa, tai katselemaan maisemia Anduinin rannoille. Nämä luvut, ja kymmenenen joka on mainittu otsikossa, minä taivalsin yhdessä illassa:
VI Lothlórien
VII Galadrielin peili
VII Jäähyväiset Lórienille
IX Suuri Virta
Muistelen vanhastaan, että tie käy nyt eteenpäin synkemmäksi ja raskassoutuisemmaksi. Edessä on alkuperäisen julkaisun toinen nide Kaksi tornia ja siis koko opuksen 3. ja 4. kirjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti