Tammikuu on ollut kiireistä aikaa kuvataiteen aineopintojen estetiikan kurssin takia. Ehdin kuitenkin tiristää aikaa lukemiseen / palautumiseen kahden kirjan verran. Ja hallelujaa, nyt esseen palautettuani minulla on taas paljon omaa aikaa, jonka nyt valitsen käyttää tällaiseen paljastuksen kirjoittamiseen: Käteeni sattui, joskus aiemmin hankittujen kirjojen pinosta, kaksi kirjaa, joiden lukemisesta sain syyllisen olon.
Antonio Skármeta on chileläissyntyinen kirjailija, joka aiemmin on kirjoittanut mm. Nerudan postinkantajan, joka suuresta maineestaan ja (Il Postino - filmatisoinnista) huolimatta on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Ehkä juuri siksi aloittaessani Runoilijan häiden lukemisen, odotin jotain hyvin erilaista, ehkä "kirjallisempaa" kokemusta.
Sen sijaan sain kuulla räävittömällä, räkättävällä kertojan otteella, sylki lentäen kerrotun tarinan. Skármeta kuulostaa kertoessaan armoitetulta valehtelijalta, jonka silmää iskien ja irstaasti ilmehtien kerrotun tarinan haluaa kyllä sen taidokkuuden tähden kuulla -- mutta vain jos kukaan ei näe että sitä kuuntelee!
Skármetan kieli ei käännöksessä oikein kuulu, mutta rakenne on taitava. Sivut on kyllästetty satiirilla ja tilkitty ironialla. Skármeta ei pelkää vulgääriä, päinvastoin hän herkuttelee seisovilla peniksillä, väkivallalla ja seksuaalisella väkivallalla kun siihen tulee tilaisuus. Kirja ansioituu hyvin kapitalismin ja totalitarismin parodioinnilla, mutta valitettavasti sen sisältämää naisvihaa ei oikein pysty parodiaksi tai satiiriksi selittämään. Hämmentävintä on varmaan se, että tällaista on kirjoitettu niinkin myöhään kuin 1999.
James Lee Burken Taivaan vangit on sen sijaan kirjoittu vuonna 1988. Minulla on todella ristiriitainen olo siitä, että viihdyin sen parissa niin hyvin ja sain sen luettua parissa päivässä. Kyseessä on kaavamainen hard boiled etsivätarina, joka sijoittuu Lousianan suistomaille Vietnamin sodan aikoihin. 70-luvun Lousiana on hienosti kuvattu. Mutta.
Kirjassa on paljon rasismia ja seksismiä sekä väkivallan ihannointia ongelmanratkaisukeinona. Kaikki naiset ovat itseään tyrkyttäviä bimboja tai prostituoituja, paitsi Burken päähenkilönsä kostomotiiviksi tappama vaalea ja hyveellinen naitsytmadonnavaimokaunotar, joka kuitenkin on aina valmis tyydyttämään päähenkilön himot.
N-sanaa viljellään tiuhaan ja first nations- ja tummat henkilöt kuvataan hitaiksi ja tyhmiksi tai molemmiksi. Valkoiset etelän miehet puolestaan kuvataan kovanyrkkisinä, kovina ja maalaisjärjellään pohjoisvaltioista kotoisin olevat liittovaltion impotentit ja olmimaiset agentit jallittavina "kunnom miehinnä".
Taivaan vangeissa on ainakin se yhtäläisyys Skármetan kirjaan, että hyvät jutunkertojan taidot -- jotka kyllä viihdyttävät -- menevät hukkaan kun kirjailija sitoo kasan seksistisiä tai rasistisia tai kumpiakin runkkupapereitaan yhteen ja julkaisee niistä kirjan. Näiden lukemisessa oli jotain samaa kuin ruven nyppimisessä haavasta. Tiedän että ei pitäisi, ja lopputulos ei ainakaan paranna tilannetta, mutta nypin kuitenkin.
