Tässä pyykkikonetta odotellessa tuli mieleeni, että tänä kesänä tuli luettua myös ainakin julkaisuajankohdaltaan nykypäivän kirjallisuutta. Sitähän uhosin haluavani jossain aiemmassa postauksessa. Iltavahtimestarin kierrokset on julkaistu 2019 ja Matias Riikonen on syntynyt 1989, eli vuotta aiemmin kuin minä valmistuin Pellon ylä-asteelta.
Iltavahtimestarin kierrokset on nautinnollinen kirja lukea. Se on ajatteluartisaanin työnäyte ja rakkaudentunnustus sekä oodi öiselle Helsingille ja sen hiljaisille aarteille. Kirja on virkistävän epäanalyyttinen. Kerronta tapahtuu enemmän (proosa)runouden keinoin, ja perustuu taitavasti koostettuun kollaasiin havaintoja, mielikuvia ja assosiaatioita.
Hetkiä, havaintoja ja tunnelmia kuvaamalla Riikonen on avannut hyvin epäverbaalisen tien kertojahahmoon ja hänen suhteeseensa maailmaan ja itseen. Paitsi runollinen, teos on myös hyvin kuvallinen.
Mutta se on myös hyvin kirjoitettu. Napakka. Riikonen on taitava, mutta käyttää sitä säästeliäästi, vähäeleisesti, välineenä. Historiaviittaukset ja intertekstuaalisuus eivät ole koskaan itsetarkoituksellisia, niitä käytetään vain sikäli kun se on välttämätöntä kertojan mentaliteetin ja suhtautumisen valottamiseksi.
Ihailen Riikosen rohkeutta olla kaiken taitonsakin keskellä banaali ja jopa lapsekas. Tuloksena on hyvin puhdas teos. Sitä eivät tahraa sellaiset tässä ajassa kiinni olevat dogmat ja nykyiseen ajatteluumme liittyvät analyysit, jotka auttamatta tekevät teoksen nopeasti vanhentuneeksi. Luulen, että tämä kirja kestää hyvin aikaa.
