TSH: 1. Kirjan I Luku: Odotettu matka

En muista koska viimeksi luin tämän kirjan. Kaikkiaan olen lukenut sen useita kertoja. Sekä suomeksi, että englanniksi. 

Minulla on muistikuva että ensimmäinen kerta oli kouluikäisenä lapsena, ja silloin kaikki oli vielä tuoretta ja vaikeaa ymmärtää. Fantasiagenreenkään en ollut ehtinyt kummemmin tutustua. Muistan, että kamppailin ymmärtämisen kanssa, ja kaikki oli kovin uutta ja jännittävää. 

Toinen lukukerta, jonka muistan oli Pohjan Sotilassairaalassa 19-vuotiaana, kun olin toipumassa keuhkokuumeesta. En muista mitään erityisiä kohtia, mutta sen muistan, että jostain syystä minun oli vaikea keskittyä ja monet kohdat menivät "automaattiluvulla". Luultavasti syynä oli huonovointisuus sairauden takia. Ehkä siitä minulle jäi kuva, että kirjassa on paljon suvantokohtia ja se ei edennyt erityisen jouhevasti. 

Nyt ensimmäisen luvun luettuani olenkin vähän hämmentynyt siitä, kuinka sadunomaista ja jouhevasti etenevää kerronta on. Muistikuvissani ensimmäinen luku oli paljon pidempi. 

Ketähän ne kolme kääpiötä ovat, joiden kanssa Bilbo lähti taivaltamaan tien päälle? Heitä ei nimetty (eikä tietääkseni nimetä myöhemminkään), tupsahtivat vain mukaan kolmesta eri huoneesta kesken askareidensa ja lähtivät tien päälle. 

Jotenkin jäin kaipaamaan sitä tunnetta kun ei tiedä mitä on tapahtumassa, tai mitä kulisseissa tapahtuu parhaillaan. Gandalfin enteilevät repliikit ja uutiset hiiviskelevistä olennoista jäävät vähän vaille sitä mysteeriä, joka niihin on täytynyt ensimmäisellä lukukerralla liittyä. 

Toisaalta olen iloinen siitä, ettei silti syntynyt sellaista oloa kuin olisin tekemässä jotain katumusharjoitusta tai pyhiinvaellusta, jotain ikävää ja työteliästä, jossa vain kertaan mekaanisesti jonkin rituaalin tai mantran. Voin aidosti nauttia tarinan etenemisestä. 

Vaikka suomennos on hieno, yritän silti kuulostella, että minkähänlainen rytmi, poljento ja sointi alkutekstissä on ollut. Sävyjä ei yleensä voi kääntää. Mutta toisaalta juuri tähän kirjaan, joka on kirjoitettu kuvitteelliseksi tuhannennen käden legendaksi, käännösten käännösten käännökseksi, tämä myös sopii. 

Kieli on hyvää, mutten ole siitä vaikuttunut. Se ei aiheuta minulle uuhheja, eikä aahheja. Samoin tekstin rakenne ei ole mitenkään nerokas. Eikä ainakaan ekonominen. Tolkien oli parempi tutkija kuin kirjailija, se on tietysti selvä. Jotenkin tekstistä kuitenkin välittyy suullisen kerronnan haipuilevuus ja oikean ilmaisun etsiminen hellyttävällä tavalla. 

Luku päättyy siihen, kun Gandalf käy vihjailemassa ja varoittelemassa Frodolle ja häipyy sitten sanoen turhan monta kertaa jotain tyyliin "älä odota minua ennenkuin näet minut, mainitsinko jo, että tulen sitten odottamatta? Odottamatta olen minä sitten tuleva. Vink vink."