Olen nyt saanut luettua Silmarillionin kokonaisuudessaan. Kaunokirjallisena tuotoksena se parani koko ajan kohti loppuaan. Tai ainakin se läheni modernia kertomakirjallisuutta.
Pari kauneimmista koskaan kirjoitetuista fiktiivisistä myyteistä osuu kirjan lopupuolelle: Berenin ja Lúthienin tarina, Turin Turambarin tragedia ja Hurinin ja Tuorin tarinat. Niissä Tolkien on onnistunut siinä missä hän Silmarillionin alkupuolella epäonnistuu: hän on luonut mukaelman todellisen maailman teksteistä, joka samalla on hyvää kertomakirjallisuutta.
Kuitenkin nyt lukiessani tekstejä uudestaan, ne eivät olleet ihan niin iskeviä kuin ne muistikuvissani olivat ensimmäisellä lukukerralla. Pysähdyin miettimään miksi, ja ainoa syy jonka keksin, on ajallinen delta lukukertojen välillä, ja se runsaus, millä esimerkiksi televisiosarjakäsikirjoitukset ovat ryöstöviljelleet näitä samoja tragedian keinoja.
Tolkien oli tietysti itsekin ryöstöviljelijä. Kirjallisuuden ja kielen tutkijana Tolkien epäilemättä hyvin tunsi Aristoteleen runousopin. Aristoteelisen tragedian protagonistin hybris onkin lähes kaikkien Silmarillionin tragedioiden taustalla. Silmarillionin kiehtovimmat tekstit seuraavat kuitenkin toista tragedioiden suurta kertojaa, Shakespearea. Berenin ja Lúthienin tarinoissa löytyy samoja peruselementtejä kuin Romeossa ja Juliassa: hybris ei ole tragedian liikkeelle paneva voima, vaan ulkoiset voimat, jotka ovat rakkauden täyttymyksen esteinä.
Paljon on myös puhuttu siitä, että Turin Turambar perustuu Lemminkäisen tarinaan. Osittain se varmaan perustuu Hamlettiin, mutta on kerrottu että vuonna 1955 hän kertoi runoilija WH Audenille, että suomen kielen löytäminen oli ollut kuin "astuminen viinikellariin täynnänsä viinipulloja jonka kaltaisia ja aromisia ei olisi koskaan ennen maistanut".
Suuret (ja pienet) esikuvat eivät vähennä taitavuutta, jolla Tolkien Turambarin tarinaa kutoo ja pyörittää, sekä kutoo osaksi muuta tarinaa. Hän selkeästi ymmärsi hyvin käyttämiensä ainesten luonteen luodessaan Englannille fiktiivistä alkumyyttiä, jonka hän koki siltä puuttuvan.
Kirja olisi pitänut mielestäni järjestää käänteisesti kronologiseen järjestykseen. Tällöin lukukokemus olisi mielestäni ollut eheämpi ja noudattanut enemmän sitä järjestystä, jolla myyttien tutkija joutuu lukemaan ja tulkitsemaan yhä vanhempia tekstejä yhä kaukaisemmistä kulttuuresta.
Toivon, että seuraava lukemani kirja voisi olla jotain ihan muuta genreä. Ei siksi etten tästä genrestä pitäisi, vaan siksi, että minulle tämä genre liittyy enemmän historiaani kuin nykyisyyteeni. Vaikka nykyisyyttä ei voi ymmärtää ilman menneisyyttä, emme kuitenkaan voi elää siellä, emmekä myöskään tulevaisuudessa, vaan ainoa paikka missä voimme olla kunnolla olemassa on nyt. Ja haluaisin nyt lukea jotain joka on kiinni tässä hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti