Olin menossa rannalle helpottamaan oloani Pyhäjärveltä pyyhkivissä viileissä tuulissa koska asuntoni, ja muu maailma olivat kuin toistaitoisen kuivaksi lämmittämä sauna. Muistin myös että talviseen aikaan katsoessani ulos kylmään koleaan ja märkään, olin hekumoinut viltillä istuskelusta ja lukemisesta.
Mieleni oli jo valmiiksi kuormattu jos jonkin näköisillä pohdinnoilla koskien tulevaisuuttani ja olemisen perimmäsitä tilaa, joten jätin Herman Hessen Arosuden kotiin ja hamusin antikvariaatista kahmimastani pinosta jotain kevyempää, Jim Thompsonin Vastaiskun.
Takakannessa luki, että "Thompson on sodanjälkeisen amerikkalaisen populääriviihteen ja avantgarde-kirjallisuuden sillanrakentaja, Chandlerin ja Hammetin uljaan perinnön jatkaja." Ajattelin siis, että kyseessä on rikos- tai yksityisetsivätarina, mutta olin väärässä. Ja oikeassa.
Kirja etenee sujuvan dialogin varassa ja keskittyy nimeämättömän kaupungin poliittiseen kähmintään. Rakenteeltaan kirja ei ole mitenkään erityinen, ja minulla oli koko ajan olo, että katsoisin mustavalkoista film noir b-filmiä. Tiedättehän, näyttää Maltan Haukalta, mutta juoni on reikäisempi ja löysempi ja näyttelijät tuntemattomia. Myöhemmin Thompson onkin kirjoittanut televisioon ja myös joitain Kubrickin varhaisia töitä.
Kovaksikeitetyn genren tunnusmerkkejä viljellään taajaan: on femme fataleita, on korruptiota, on moottoriturpaista dialogia, pessimismi kukkii ja silloin tällöin kovat nyrkit puhuvat.
Tarina oli sujuva ja joutuisasti etenevä, eikä missään oikeastaan ollut mitään valittamista, paitsi lopussa. Thompsonilla on tullut kiire tai hän on kyllästynyt tarinaan. Loppu on epäuskottava, perustuu lukijalta salassa pidettyihin asioihin ja tuntuu hätäisesti kirjoitetulta.
Vastaisku (englanniksi Recoil) on kirjoitettu vuonna 1953. Edellisenä vuonna häneltä oli ilmestynyt hyvin menestynyt ja myöhemmin useampaan kertaan elokuvattu The Killer Inside Me sekä Cropper's Cabin, ja vuonna 1953 Vastaiskun lisäksi The Alcoholics, Savage Night, Bad Boy ja The Criminal. Melkoista haipakkaa siis, ja ainakin Vastaiskussa se myös näkyy. Tästä tarinasta olisi tullut varsin hyvä pienellä kypsyttelyllä ja rakenteen tiukentamisella. Tällaisenaankin se kyllä viihdytti kokonaisen kuuman kesäisen iltapäivän.
Wikipedia suitsuttaa Savage Nightiä ja The Killer Inside Me:tä hänen parhaina töinään, ja minun pitääkin lukea ne ennenkuin tuomitsen Thompsonin lopullisesti kakkoslinjan pulp hackiksi. Mutta seuraavaksi taidan taas palata Arosuden pariin, ilmakin on viileämpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti